Kärkkärin ilme kiteytyy Oululaisten muistoista
Kotivarana perinneherkku Kärkkäri sai uuden pakkauksen ja ilmeen. Viisikymmenvuotias jo käsitteeksi muodostuneen aamiasmakkaran ilmeen suunnittelu oli mielenkiintoinen ja haastava tehtävä - Ouluun muuttaneena en tuntenut Kärkkärin pitkää ja perinteikästä historiaa juuri ollenkaan. Lisäksi jokaisella paljasjalkaisella oululaisella oli selkeä näkemys miltä alkuperäinen Kärkkäri "näyttää", vaikka tuotteella ei varsinaista visuaalista imagoa koskaan ole ollutkaan.
Muotokieli ja värit ovat 50 -luvun hengen mukaiset. Täyttäähän Kärkkäri tänä vuonna pyöreät 50 vuotta. Uudelleen lanseeraus on selvästi herättänyt oululaisten nostalgiset tunteet pintaan, Kärkkärin myynti on ajoittain lähes tuplaantunut.
Täältä löydät tutustumisen arvoisia ohjeita Kärkkärin valmistukseen.
Kommentteja 0 kpl. Lisää tästä uusi kommentti
Pohjoissuomalaisen äänenkannattajan kaveri
Pohjoissuomalainen kulttuurilehti Kaltio on ainoa pääkaupunkiseudun ulkopuolella yli 50 vuotta säännöllisesti ilmestynyt valtakunnallinen mielipidelehti.
Vastasimme Kaltion taitosta Laboratorio Uleåborgissa kahden vuoden ajan. Lisää lehdestä Kaltion omalta saitilta www.kaltio.fi.
Kommentteja 0 kpl. Lisää tästä uusi kommentti
Suomalaista designia uudella ilmeellä
Nainen Nero Designin takana, suunnittelija Sanna Ijäs, halusi yrityksensä tuotemerkiksi jotain erilaista, mutta tutuin maustein.
Loppujen lopuksi Laboratorio Uleåborgin suunnittelemista logoista käyttöön otettiin useampi versio eri käyttötarkoituksia varten mukailemaan eri tuotteiden edustamaa imagokuvaa.
Tutustu Nero Designiin tarkemmin osoitteessa: www.nerodesign.fi
Kommentteja 0 kpl. Lisää tästä uusi kommentti
Oulu 11. Oululaista kulttuuria?
Oulu11, Euroopan kulttuuripääkaupunki -hankkeen ilme suunniteltiin Uleåborgin toimistolla talkootyönä. Lisäksi toteutimme www-sivut sekä erilaisia oheismateriaaleja kampanjan markkinointitarpeisiin.
Laboratorio Uleåborg tukee oululaista kulttuuria ja toivottaa kaimalleen onnea ja menestystä tulevassa koitoksessa.
Kommentteja 0 kpl. Lisää tästä uusi kommentti
Ensimmäisenä maailmassa!
Kiiltoa, loistetta, piilokuvia ja -tekstejä, hologrammeja ja dynaamisia efektejä. Värejä ilman painovärejä, ei laminointeja tai metallointeja, ympäristöystävällisempää uuden ajan painoteknologiaa.
Laboratorio Uleåborg pääsi painotekniikan kehityksen aitiopaikalle Avantone Oy:n yhteistyökumppanina DiftoneTM optisen efekti -tuotteen demotuotteiden suunnittelussa. Avantone Oy on Hansaprintin, Nokian ja Metson yhdessä omistama yritys, joka pyrkii kehittämän ja kaupallistamaan älypainamiseen ja -pakkaamiseen liittyviä uusia ratkaisuja.
Kommentteja 0 kpl. Lisää tästä uusi kommentti
Micro-One Componentsille uusitut
markkinointimateriaalit
Micro-One on vuonna 1992 perustetun Micro Components Finland Oy:n tuotemerkki, jonka
tuotteita edustavat sekä valtuutetut Micro-One jälleenmyyjät, että hyvin varustetut kodinkoneliikkeet ja marketmyymälät ympäri Suomen.
Myyntiesitteen sekä iltapäivälehtiin suunnatun ilmoituskampanjan ohella projekti sisälsi Micro-One -verkkokaupan osittaisen ulkoasun uudistamisen.
Kommentteja 0 kpl. Lisää tästä uusi kommentti
Case Lumilinna
Tuloksekas yhteistyö Lumilinnan kanssa käynnistyi vuoden 2003 alussa. Uleåborg uudisti Lumilinnan viestintä- ja mainosmateriaalien yleisilmeen sekä vastasi Lumilinnan mainonnan toteuttamisesta vuoteen 2005 saakka. Yhteistyömme aikana Lumilinna lähes kaksinkertaisti myyntinsä.
Uleåborg kiittää yhteistyöstä.
Kommentteja 0 kpl. Lisää tästä uusi kommentti
Rockkkk! Sano Silakka.
Kesää ja festareita odotellessa on hyvä jo nyt tarkistaa picnic-vermeiden kunto ja paikata viime kesältä vintin nurkkaan repaleiseksi jäänyt aurinkovarjo. Varjon paikkaukseen suosittelemme verkkolankaa, sillä iloksemme voimme ilmoittaa, että olemme saaneet osaksemme kunnian toteuttaa silakoistaan tunnetun Oulun Musiikkivideo-festivaalin vuoden 2005 ilme. Samaan syssyyn myös 10-vuotisjuhlaa viettävä Ilmakiransoiton MM-kilpailu saa entistä ehomman ja OMVF:n kanssa yhtenäisemmän ulkoasun. Tapahtumamarkkinoinnin suunnittelu kattaa koko repertuaarin aina tv-mainonnasta pienimpiin lippusiin ja lappusiin.
Ja, niin muuten. Sitä MTV:ta ei nyt keväällä kannata liikaa kyylätä, menkää ulos - siellä paistaa aurinko ja haisee kanankakka. Kyllä sitä sitten elokuussa kerkiää Oulussa ihan tarpeeksi niitä musiikkivideoita tuijottaa eli ilmakitara käteen ja pihalle siitä. Hop, hop.
Kommentteja 0 kpl. Lisää tästä uusi kommentti
Yli 100 000 pelaajaa!
Uleåborg mukana koodi- ja äänipuolella Nokian Renkaiden uudessa Nuoruudenlähde -nettipelissä. Pelin käsikirjoituksesta ja kuvituksesta vastasi Bob Helsinki.
Nuoruudenlähde -peli keräsi ruudun äären yli 100000 innokasta pelaajaa ympäri skandinavian.
Toteutimme Nokian Renkaille aiemmin Hakkapeliitta 4 -game nettikamppiksen talvirenkaista, jossa uutuutena on neliön muotoiset pitävämmät nastat. Käsikirjoituksesta vastasi Bob Helsinki ja kuvittajana Uleåborgin avustuksella toimi Syrup Helsinki.
Kommentteja 0 kpl. Lisää tästä uusi kommentti
Oulun uusi – ilme tästä todellakin puhutaan
Laboratorio Uleåborginkin seinien sisällä on pantu merkille Oulun kaupungin hämmentävät ja kyseenalaiset viestintäratkaisut.
Oulun kaupunki on perinteisesti halunnut tulla viestinnällisesti ulos nykyaikaisena, ihmisläheisyyttä ja nuorekkuutta edustavana teknologiakaupunkina - uudesta "ulu"-ilmeestä näitä asioita saa kuitenkin hakemalla hakea.
On sinänsä rohkaisevaa, että opiskelijoita tuetaan Oulun kaupungin taholta antamalla heille harjoittelupaikkoja, mutta samalla rohkenemme kysyä, oliko tehtävä tällä kertaa kuitenkin liian vaativa? Paikallisissa medioissa on ehditty jo toteamaan tämän kokoisten graafisten linjausten edellyttävän pitkällistä kokemusta ja ammattitaitoa. Tehtävän vaativuudesta kertoo sekin, että liikemerkkejä ja graafisia ohjeistoja toteuttavat yleensä vain tunnustetuimmat suunnittelijat. Vanha totuus on myös se, että ferraria ei yleensä saa ladan hinnalla.
Yrittäjinä ja veronmaksajina emme voi kuin ihmetellä kaupungin toimintatapaa. Pelkin hintakriteerein tehdyillä viestintäratkaisuilla kaupunki antaa ymmärtää, ettei alan yrityksiä ja ammattitaitoa ole tarpeellista kunnallisella sektorilla hyödyntää. Voi myös olla, ettei viestinnän opiskelijoilla, joilla näitä palveluita opiskelun ohessa tuotetaan, olekaan enää koulutuksen saatuaan töitä.
Laboratorio Uleåborg on edustamansa nimen mukaisesti päättänyt tarjota oman tukikortensa oululaisen viestinnän pahasti kallellaan olevaan kekoon. Lupaamme suunnitella Oulun visuaalisen ilmeen ammattimaisesti uudelleen ja ILMAISEKSI, mikäli kaupunki sen meiltä tilaa. Meillekin olisi eduksi toimia kaupungissa, jonka ilme on viestinnällisesti ammattitaitoinen ja toimiva. Haluamme olla Oulusta ylpeitä jatkossakin.
Kommentteja 0 kpl. Lisää tästä uusi kommentti